Nettle - Much hated good maker

Niitä on pitkin pihaa, marjapensaiden juurella, metsäpolun varrella ja yleensä siellä mihin sattuu tyrkkäämään kätensä. Nimittäin NOKKOSIA! Noita vihulaisia polttiaisia, joita oppi lapsena kyllä kunnioittamaan, kun oli kerran itsensä niihin kunnolla polttanut. Muistan edelleenkin hyvin elävästi, että missä kohtaa sitä eräänkin polun varrella piti nostaa jalat ylös polkimilta, ettei vaan sääret saaneet osumia.


Vuosi sitten keväällä ajatuksiin tuli myös vähän mukavampia mielikuvia nokkosesta. Tein itse nokkoslettuja, jotka olivat tosi maukkaita ja ravitsevia. Nokkonen menee ihan pinaatista, paitsi että nokkosessa on seitsemänkertaisesti rautaa verrattuna pinaattiin. Lisäksi nokkosesta saa kalsiumia, c-vitamiinia ja magnesiumia. Ymmärrykseni mukaan nokkonen on Suomen kasveista kaikkein hivenainepitoisin!

Tuossa muutama ilta takaperin kävelin postilaatikolle ja haistoin tutun rautaisan tuoksun. Juuri sen, joka on iskostunut päähän eräänlaisena varoituksena. Sen tuoksun tullessa tuli jännällä tapaa varautuneeksi, kuin keho olisi varoittanut mahdollisesta poltosta. Päätin silloin ottaa lähipäivien puhteeksi sadonkorjuupuuhat ja luonnon oman aarreaitan antimet hyötykäyttöön.

Tässä kauniina aurinkoisena päivänä sitten kävelin korini kanssa pitkin pihaa, välillä pysähtyen napsuttelemaan nokkosia matkaan. Napsin pelkät lehdet, koska varret jäävät helposti ikäviksi sattumiksi. Otin sekä pienien että isojen nokkosten lehtiä. Olen lukenut, että isojen nokkosten lehdissä on eniten hivenaineita. Kuitenkin kerääminen tulisi tehdä ennen kukintaa. Jos sen sijaan luet tätä ja pihasi nokkoset jo kukkivat, käy katkaisemassa ne. Sieltä voi hyvinkin kasvaa vielä uusi sato, jota pääset hyödyntämään.


Pikkukavereista on hyvä päästä eroon ennen säilömistä ;)

Kerätessäsi ja säilöessäsi nokkosia, on hyvä pitää mielessä muutama seikka.

1. Kerää aina puhtaalta alueelta
2. Älä kerää navetoiden tai kompostien lähettyviltä, sillä niiden lähettyvillä nokkosiin kertyy helposti liikaa nitraattia. 
3. Jos haluat minimoida nitriittien määrän, kerää aurinkoisen jakson lopulla. Nokkonen käyttää nitraattia auringossa.
4. Laita nokkoset kannelliseen astiaan ja anna olla tunnin verran. Mahdolliset lentävät pikkukaverit ja muut löytyvät yleensä kannen sisäpuolelta ja on helppo saada ne pois nokkosherkkua pilaamasta. Itse tein tuon muutamaan otteeseen ja aina kannen putsauksen jälkeen pöyhin lehtiä. Minulla oli sellainen 10 litran ämpäri reilu puolillaan.
5. Huuhtele nokkoset lävikössä ja laita kattilaan.
6. Keitä vettä vedenkeittimellä ja kaada nokkosten päälle. Tämän jälkeen sekoittele "keittoa" muutama minuutti. Sitten vesi pois (voit säästää veden ja käyttää puutarhassa) ja nopea kylmällä vedellä huuhtelu, jotta lämpö lakkaa vaikuttamasta. 
7. Ota lasiin nokkosia ja silppua saksilla. Laita jääpalamuotteihin tai vaikka pieniin pakastuspusseihin. Itse tykkään noista jääpalamuoteista, kun niitä saa sitten pienemmissä erissä hyödynnettyä. Sitä kuitenkin tarvitsee eri määrän nokkosta viherjuomiin kuin vaikkapa lettuihin tai piiraisiin.


BTW:

Nokkosten juurella sanotaan olevan testosteronia nostava vaikutus, joka vaikuttaa miehillä moneen ja naisissa liikakäyttö voi aiheuttaa karvojen kasvun nopeutumista. Aika huimaa. En nyt tätä halua lähteä itse testaamaan, ei houkuta tuo karvaisuus näin kesän kynnyksellä :D Mutta mikäli testaat nokkosen juurta, niin kerro ihmeessä kokemuksia!

Luonnon oma kattaus on nyt pihalla parhaimmillaan! Käy ihmeessä hyödyntämässä ilmaiset eväät!!

- Laura


ENGLISH:
Those are everywhere in the yard, under the berry bushes, along a path in forest, and usually there where you put your hand. I mean NETTLES! Those bloody stinging hellions that you learned to respect in childhood after been hurt once or twice. I still remember very lively where I had to lift my feet away from pedals when I was riding my bike on forest path. Without the lift, your legs would be all red and sore.





A year ago in spring some happier thought related to nettles came to my mind. I made some nettle pancakes which were really tasty and nutritious. Just like spinach, except nettles have seven times more iron and it is also very high in kalsium, vitamin c and magnesium. No other plant in Finland is so rich in minerals as nettle!

A couple of nights ago I walked to our mailbox and felt familiar irony scent. That scent, that has got in to your backbone as one kind of warning. When you smell it, you get weirdly alerted like your body tries to warn you about possible sting. Then I decided that on some of the next days I will do some harvesting and take gems of nature's own treasury to use.

In one beautiful sunny day I walked outside and picked some nettles to my basket. I took only leaves because stems stay easily a bit hard and I don't like that in my pancakes. I picked both small and large leaves. I've read that big leaves have the highest amount of minerals. But don't wait too long, you should collect your green gold before blooming. If you are now reading this and cursing that nettles are already started to bloom, don't worry. You can go and cut those down, perhaps there is still time to get new crop that you are able to use in cooking.


Get rid of the little fellows before preserving ;)


When you are picking and preserving nettles, there are a few things to keep in mind.


1. Always pick in clean area
2. Do not pick near by compost or animal shelters because in those places nettles become easily too full of nitrates.
3. If you want to minimize the amount of nitrates, collect after sunny period. Nettle uses it's nitrates in sun.
4. Put nettles to some bucket that have lid and let it be around an hour. All possible little fellows and others can be found from the lid and it is easy to remove those. I did this phase a few times and every time I cleaned the lid, I stirred the leaves a little with spoon. I used 10 liters bucket and had leaves a bit over half of it.
5. Rinse nettles in colander and put in to a pot.
6. Boil water (I used electric kettle) and pour on nettles. After this stir "the soup" a few minutes. Then pour the water out (you may save the water and use it in garden) and quickly rinse with cold water to stop the heat to work.
7. Take nettles to some drinking glass and chop with scissors. Then put it to ice cube molds or for example small plastic bags. I like those ice cube molds because it is easier to use in small amounts. You don't need as much nettles to green drink as you may need for pan cakes or pies.




BTW: Nettle roots has been said to increase testosterone levels, which influences to many things in men. For women it is said to cause faster hair growing. Pretty wild! I will not test this myself, to be honest, somehow it doesn't tempt me so much to be hairy at summer ;D  But if you decide to test nettle root, please come and share your experiences!


Nature is serving it's best at the moment! Go and take the advantage of free healthy greens!

-Laura

Ei kommentteja

Kommenteissa on valvonta päällä, joten ei hätää, ne tulevat kyllä näkyviin :) Pidän kaikenlaisesta asiallisesta kommentoinnista! Anna palaa!

I check all comments before publishing, so please don't worry, your comment will show later on :) I like all decent comments!