lauantai 24. syyskuuta 2016

Miksi isovanhemman tekemä ruoka on niin hyvää?

Olen ollut siinä mielessä etuoikeutettu, että olen saanut tutustua kaikkiin isovanhempiini. Mummia ja vaaria voin edelleen käydä tapaamassa ja näin teenkin säännöllisen epäsäännöllisesti. He ovat jo yli 90-vuotiaita ja täytyy toivoa, että osa noista pitkäikäisyysgeeneistä olisi tullut myös minulle. Näinä avioerojen kulta-aikoina he ovat minun esimerkkiparini. Yli 65 vuotta aviossa. Siinä on itselle tavoitetta kerrakseen! Vaarini ja pappani on ja oli minulle tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa olen saanut käydä monta hienoa keskustelua. Nyt kuitenkin käyn hieman omaa lapsuuttani läpi isoäitieni kautta.

Minulle oli teini-iässä todella kova paikka, kun mammani kuoli sillä aikaa, kun olin kielikurssilla Englannissa. Tuli puskista, vaikka hänellä pitkäaikaissairaus olikin. Hän oli minulle se, jolle pystyin juttelemaan kaikesta mitä mieleen tuli eikä hän ainakaan päin naamaa mitään ajatuksiani tuominnut. Mamma oli ihminen, joka näytti rakkautensa halaamalla. Meidän äitin puolelta kaikki halaa. Kai se on mamman peruja :)

Mummini kanssa lähennyin oikeastaan enempi mammani poismenon jälkeen. En minä koskaan mitenkään etäinen ollut, mutta ehkä ymmärsin isovanhemman arvon eri tavalla, kun olin yhden menettänyt. Mummilla ja vaarilla on aina ollut mukava käydä. Pienenä siellä sai aina ihan superpaljon kaikkia herkkuja! Pikkuleipiä, suklaakakkua, jäätelöä, marenkeja, herttasia rinkeleitä ja sanoinko jo, että jäätelöä. Hyvin yleistä oli (ja on osittain vieläkin), että ensin kahviteltiin ja pöydässä oli sen seitsemää sorttia herkkua ja juuri ennen kotiin lähtöä muistettiin, että siellä pakastimessa on jäätelöä ja kastikkeet strösseleineen löytyy kaapista. Mummilta olen tainnut jossain määrin periä halun tehdä ruokia mahdollisimman pitkälle itse. Tosin vielä en ole itse keittänyt luumuhilloa joulutorttuihin, kuten mummini. Ja sitten olen mummini tapaan aika visuaalinen leipomusteni suhteen. Maku on toki tärkeää, mutta ulkonäkö merkitsee myös. Nykyään hänellä ei ole enää niin hyviä mahdollisuuksia leipoa, joten tykkään viedä mukanani heille jotain omia leipomuksiani.




Maustepippuri - tuo lapsuuteni haju- ja makumuisto
Yksi asia yhdistää molempia isoäitejäni ja se on myös yksi erittäin vahva hajumuisto omasta lapsuudestani - maustepippuri. Tuo jokapaikan mauste, joka tuo mieleeni turvallisen ja hyvän olon sekä tietysti sen herkullisen ruuan. Tässäpä juuri toissapäivänä fiilistelin maustepippurisella perusmakaronilaatikolla, jonka lämmitin mikron sijaan paistinpannulla. Mammalla oli tapana lämmittää edellispäivän makaronilaatikko aina pannulla ja muistan siinä laatikossa olleen ruskeitä pienenpieniä pisteitä. Mietin pitkään itse kokkaillessani, että mitä kummaa ne pisteet olivat, kun en saanut omasta makaronilaatikosta yhtä hyvää. Se ei maistunut yhtä hyvältä suoraan uunista eikä pannun kautta käytettynä. Luulin nimittäin, että voi olisi ollut se salaisuus. Mammani lämmitti laatikon ihan näppärässä määrässä voita. Mutta ei. Se taikasana oli maustepippuri. Tajusin sen joskus, kun mietiskelin miten ihmiset ennen maustemarkkinoiden suurta avautumista maustoivat ruokansa. No suolalla ja pippurilla (ja sipulilla) - eikä millä tahansa pippurilla vaan juurikin tuolla maustepippurilla, joka ei muuten edes ole pippuri vaan erään jamaikalaisen myrttisukuisen puun puolikuiva hedelmä (Wikipedia tiesi). Jep!! Maustepippurilla mummini maustaa superherkullisen spagettikastikkeensa. Sen lisäksi siihen tulee voi-jauho suurus sekä kunnon kermaa. Niin maukasta ja täyteläistä!


Jos siis haluat saada isovanhempiesi kokkaaman ruuan makuista ruokaa aikaiseksi, muista voi, sipuli, kerma, suola ja maustepippuri! Lapsille, kun kokkailee isoäidin tapaan, tulee samalla siirtäneeksi sukupolvia yhdistävää ruokaperinnettä eteenpäin.

Onko sinulla vastaavia makumuistoja? Onko jokin isovanhempasi resepti mukana omassa ruuanlaitossasi?


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Miksi tunnet kuten tunnet?

Luen paraikaa psykologi Tony Dunderfeltin kirjaa nimeltä Ilon psykologia ja siinä käsitellään mm. tunteiden vaikutusta iloon - asiaa, jota itsekin olen välillä päässäni pyöritellyt. 


Ei ole yhdentekevää toimiiko tunteidensa mukaan vai ei. Mikäli toimii tunteitansa vastaan, ne ikäänkuin tukahdutetut tunteet jäävät taustalle eikä sen vuoksi jätä rauhaan. Tämä pätee yllättävän moneen asiaan, kun alkaa miettiä.  

Tietysti ennen kuin voi niiden tunteiden vietäväksi heittäytyä, ne tulisi kyetä tunnistamaan. On nimittäin vaara, että siinäkin menee vikaan. Omia tunteitaan pitäisi osata tulkita, jotta niitä voi käsitellä. Kirjassaan Dunderfelt toteaa, että joskus psyyke tuottaa perusteettomia ajatuksia tai paniikinomaisia tulkintoja elämästä, joiden vaikutuksenalaisuudesta voi olla hankala päästä eroon. Itse järkeilin, että joskus pelon tunne voi johtua aiemmista epäonnistumisista. Näin ollen jos kuuntelisi pelkkää tunnetta, jättäisi todennäköisesti tekemättä sen mitä aikoi tehdä. Jos sen sijaan ymmärtää tunteen alkuperän ja tavallaan tapahtumaketjun siellä taustalla, pystyy punnitsemaan tunteen kuuntelun / tunteen mukaan toimimisen hyötyjä ja haittoja. Voi myös miettiä miten se mahdollisesti näkyy, jos tunnetta ei seuraa. Dunderfeltin mukaan negatiivinen tunne on kuin hälytyskello, joka ilmoittaa jonkin asian vaativan huomiota. Hän peräänkuuluttaa ns. helikopteriperspektiivin omaksumista eli otetaan etäisyyttä, tulkitaan rauhassa tunteen (tai asian) alkuperää ja keskitytään ongelmakeskeisen ajattelun sijaan ratkaisukeskeiseen ajatteluun ja toimintaan. Negatiiviseen tunteeseen ei pidä jäädä vellomaan. 

Itselleni tunteiden merkitys ja niiden mukaan toimiminen korostuu varsinkin vaikeissa tilanteissa. Toki järki yleensä ohjaa, mutta voisi sanoa, että tunteet hienosäätävät toimintaa.


Esimerkiksi voisi ottaa eräät illanistujaiset, joihin minut ja mieheni kutsuttiin jokunen vuosi takaperin. Meillä oli silloin yksi lapsi ja tilanne oli se, että yöt olivat rikkonaisia ja minulla päivät yksinäisiä. Toki mieheni tuli illalla kotiin, mutta se oli sitten sitä ruuanlaittoa ja lapsen hoitoa. Ei oltu silloin vielä yhtä kokeneita arjenpyörityksessä kuin tällä hetkellä :) Toisin sanoen yhteistä aikaa ei hirveästi ollut ja oma jaksaminen oli heikoilla. Sinällään koin velvollisuutta mennä iltaa istumaan, koska minusta on mukavaa, jos joku järkkäilee kemuja ja niissä on yleensä hauskaa. Näinä kiireisinä aikoina porukka kieltäytyy helposti, joka on ärsyttävää juhlan järjestäjälle. Tähän voinee samaistua jokainen juhlia joskus järjestänyt.

Olin jo ilmoittanut, että osallistumme kemuihin ja muksulle oli hoitopaikka sovittuna. Alkoi ahdistaa. Ahdisti ajatus valvoa vapaaehtoisesti myöhään, kun voisi nukkua. Ja ahdisti ajatus olla sosiaalinen isossa porukassa, kun oman puolison kanssa ei ollut tullut juteltua kunnolla hetkeen tai vietettyä aikaa muuten kuin rättipoikkiväsyneenä. Mietin miten tilanteesta voisi päästä pois. Oikeastaan ratkaisuksi tuli lopulta puskista tullut hölmö sanaharkka juhlien järjestäjän kanssa. Normaalisti pyrin näkemään riitatilanteiden yli ja olemaan vähemmän pikkumainen, mutta nyt lmoitin melko suorilta ettemme tule ja sen jälkeen varasin kylpyläloman minulle ja miehelleni. Tuntui kuin iso taakka olisi otettu harteilta. Saisin nukkua ja viettää aikaa mieheni kanssa. Oli paras ratkaisu hetkeen ja hyvä osoitus tunteiden kuuntelemisen tärkeydestä. Sanaharkkakin saatiin sovittua ja seuraavissa kemuissa taidettiin taas olla mukana.



Pienillä asioilla ja arjenvalinnoilla pystyy vaikuttamaan omaan iloonsa ja arjessa jaksamiseen. Vaikka tässä postauksessa lähestyin iloa negatiiviselta kantilta, tarkoitus on silti keskittyä ilon löytämiseen. Ne negatiiviset tunteet eivät välttämättä tule syyttä ja siksi niille pitäisi suoda hetki aikaa - ainakin sen verran, että ymmärtää miksi tuntee niinkuin tuntee. Sitten voi keskittyä niihin asioihin, jotka tuovat aitoa iloa - sellaista, joka sopii siihen hetkeen.

Iloa sunnuntaihin!

-Laura


torstai 15. syyskuuta 2016

Kuivaamalla sato talteen

Tuli käytyä viime viikonloppuna taas kerran sieniä etsimässä metsässä ja löysin korillisen suppista, lampaankääpää ja kanttista! Sain naapurilta lainaan kuivurin ja nyt on sienet nätisti sisustuselementtinä keittiössä :D Purnukoita kun katselee, tulee sellaisia pieniä flashbackejä Kiinan vuoteen, kun siellä paikalliseen lääketieteeseen kuuluu jos minkäkin näköistä kuivattua tavaraa. 


Samaan kuivuriin (tosin eri aikaan, ettei hajut tartu) tuli laitettua myös viipaloituja omenoita. Osaan ripotin vähän ceylonin kanelia päälle ja täytyy sanoa, että ihan törkeen hyviä!! Ei kaipaa yhtään sokeria ja tuo 1,5-vuotiaskin käy niitä vähän väliä napsimassa. Tuolla olisi vielä puissa omenaa, pitäisi käydä keräämässä. Osasta hilloa ja osasta noita lastuja. 

Oli muuten hauska tilanne, kun kyselin naapurilta mahdollisesta kuivurista ja hän sanoi voivansa lainata. Oletin, että kuivuri on semmoinen pyöreä, joita näkee aina syksyisin eri kauppojen mainoksissa. Erehdyin! Tämä kyseinen kuivuri olikin iso Orakas-merkkinen viisitasoinen kaappi! Aika pro-peli :D Aloin tietysti itse pohtimaan josko hommaisi tuommoisen, mutta taidan ensin kokeilla olisiko sellaisesta vähän pienemmästä mihinkään. Tällä kaapilla on hintaa pikkasen vajaa 500€!! Toki on suomalaista tekoa ja vielä tuosta naapurikunnasta, joten sen puoleen tykkäisin hommata tuon, mutta "hieman" on tämän hetkisen kipurajan yli tuo hinta.


Kuivaamalla kasvit saadaan säilymään huoneenlämmössä, joka itselleni oli se tärkein juttu, koska pakastin- ja kylmäsäilytystilat ovat rajalliset. Kuivaaminen onnistuu hyödyntämällä joko kasvikuivuria tai hyödyntämällä kodin omia lämmönlähteitä, kuten leivinuunin ja jääkaapin/pakastimen yläosaa, keskuslämmityskattilan läheisyyttä tai kiertoilmauunia. Tavallisessa uunissa ilmanvaihtoa ei pysty (ainakaan helposti) järjestämään niin, että tulos olisi toivotunlainen. Kiertoilmauunissakin pitää luukkua pitää aavistuksen verran auki. 

Koska kyseessä on ruoka-aineiden kuivatus, tärkeintä paikan valinnassa on puhtaus. Paikan tulee olla pölytön ja ilman tulee vaihtua. Ulkona kuivatus onnistuu (esim. mustikat) silloin, kun ei ole kosteaa eli poutaisina kesäpäivinä. Yöt voivat kesälläkin olla kosteita, joten yöksi kuivatettavat tuotteet tulee siirtää sisätiloihin. Ulkona on aina myös riski, että tuotteet joutuvat sään ja eläinten armoille, joten suositeltavaa on peittää ne vaikkapa toisella harsolla välttyäkseen harmitukselta.


Yleisesti ottaen kuivaukseen soveltuu parhaiten tiheäverkkoinen ritilä, johon tuotteet levitetään tasaisesti. Itse pyrin siihen, ettei tuotetta ole liian paksulti, jotta kuivuminen on tehokkaampaa. Pieni päällekkäisyys ei haittaa esimerkiksi suppilovahveroiden osalta, sillä tuotteita on tarkoitus pöyhiä kuivauksen aikana. Mikäli verkkoa ei ole saatavilla, voi käyttää vauvaperheissä hyvinkin tuttuja sideharsorättejä - pingottaa sen esimerkiksi neliön malliseen rimakehikkoon.Tärkeintä on harsoakin käytettäessä varmistua ilman kiertämisestä eli pelkästään pöydän päälle en suosittele harsoa jätettävän. Rimojen alle voi laittaa kirjoja tai pätkät paksua lautaa kohottamaan kuivatettavat tuotteet tasolta ja varmistamaan ilman vapaa liikkuvuus.

Mikäli miettii tuotteiden kuivattamista saunassa, kannattaa muistaa ettei lämpötilan tulisi olla yli 50 astetta, jotta tuotteet pysyvät laadukkaina. Herkille yrteille tuo 50 astettakin on jo liikaa. Jälkilämmössä voi tietysti kuivatella ja sama juttu leivinuunin kanssa. Yrtithän voi muuten kuivattaa ihan kimppuina roikuttamalla huoneilmassa. Ei tarvitse kikkailla juuri yhtään.


Kuivattuja sieniä voi hyödyntää kuten tuoreitakin. Ensin liotetaan 15-60min. Tai sitten voi tehdä niinkuin minä meinasin - murskaa sienet pieneksi mujuksi ja heittää milloin minkäkin ruuan joukkoon. Lapset ei huomaa syövänsä sieniä ja saa tehtyä ruuasta vähän ravinteikkaampaa. Esimerkiksi lihapullataikinaan jauhettu suppis katoaa helposti.

(Tietolähteenä käytetty mm. Marttojen sivustoa)

perjantai 9. syyskuuta 2016

Yrittäjien tarinoita kuuntelemassa

Koska olen kauniisti sanottuna "between the jobs", mulla on hyvä mahdollisuus hyödyntää erilaisia mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä tapahtumia. Tänään täällä Lappeenrannassa järjestettiin yrittäjyysfoorumi, jossa muutamat menestyneet yrittäjät esittelivät tarinaansa ja samalla loivat uskoa mahdollisesti aloittaville yrittäjille.



Paljon porukkaa. Aika paljon nuorisoa, kun järjestäjänä oli mm. ammattikoulu ja ammattikorkeakoulu.

Itselleni kaikkein antoisimmat puheenvuorot tarjosi Jounin kaupasta tunnettu Sampo Kaulanen sekä Biancaneve-vaateyrityksen perustaja Elina Loueranta.

Varmaan kaikki somea yhtään käyttävät ovat törmänneet Jounin kaupan fb-julkaisuihin, joissa milloin arvotaan pipoa ja milloin puhelinta. Täytyy myöntää, että jossain kohtaa ne alati kavereiden sivuilta omaan feediini nousevat julkaisut alkoivat ärsyttää, mutta en siltikään poistanut tykkäystäni Jounin kaupan sivulta. Syy tähän on ihan se, että haluan mielenkiinnolla seurata kauppiaan somemarkkinointia, joka hänen omien sanojensa mukaan tähtää siihen, että jokainen tykkääjä tulisi jossain vaiheessa käymään kaupassa myös ihan fyysisesti ja tuomaan muutaman euron kassaan. 

Onhan sitä tietynlaista yrittäjyyden riemua ollut mukava seurata, kun näiden pipoarvontojen lisäksi on ollut ulkomaisia asiakkaita kosiskelleita kampanjoita ja kuulinpa tänään, että some oli valjastettu käyttöön myös Venlaa havitellessa. Minusta on innostavaa tarkkailla miten jokin tietynlainen kampanjointi puree, ts. mitä ihmiset alkavat jakamaan ja millaisista julkaisuista tykätään. Meillä jokaisella on omat outoutemme ;) 



On nostettava hattua Sampolle siitä, että ihan lukujenkin valossa somemarkkinointi on näyttänyt purreen ja se itsensä likoon laittaminen on selkeästi ollut superhyvä veto järkyttävän velan kuittaamista ajatellen. Aiemmin sivusin postauksessani yrittäjän riskistä, että uskaltaisiko sitä ottaa sen parikymmentä tonnia, että pääsisin alkuun. Tuo Sampo otti jonkun yli 10 miljoonan lainan uuteen kaupparakennukseen, joka sijaitsee 600 ihmisen paikkakunnalla. Olisi jäänyt itsellä ottamatta. Sanon ihan suoraan :) Vaikka tuo mies on välillä ihan ärsyttävyyteen asti yhdessä jos toisessa mediassa, hän näyttää osaavan sen pelin. Jään mielenkiinnolla seuraamaan millaisia juttuja Sampo keksii tulevaisuudessa. Asennetta ei ainakaan puutu :)

Elina Loueranta kävi kertomassa oman tarinansa Biancaneve -yrityksen perustamiseen johtaneista asioista sekä askeleista kohti menestystä. Hän voitti tänä vuonna Pirkanmaan vuoden nuoriyrittäjä palkinnon ja on luotsannut urheiluvaatteisiin keskittynyttä yritystään jo vuodesta 2006. Yritys valmistaa kilpailuvaatteita mm. taitoluistelijoille ja fitnessurheilijoille, ja valikoimaan kuuluu myös oma urheiluvaatemallisto. On heidän valmistamiaan pukuja nähty muuten myös linnanjuhlissa  ja missikiertueilla. Ei paha!! 



Alkusysäys yritykselle tuli jo reilu 20 vuotta sitten, kun Elina teki taitoluistelujoukkueelleen esiintymisasut. Sen jälkeen ompeluinnostus kasvoi ja ajan myötä harrastuksesta tuli ammatti. Elina sanoi, ettei ole brändännyt tavoitteellisesti. Se kuulemma tapahtui vähän vahingossa, kun hän oli tehnyt itselleen hatun, jossa oli kissankokoisin strassikirjailuin yrityksen logo. Ihan lähimmät ihmiset epäilivät massiivisen logon olevan ihan hölmö juttu, mutta asiakkaat alkoivatkin kysellä ja pian näitä pipoja piti tehdä myös myyntiin. Sitten pipoja ja muita vaatteita alkoi olemaan asiakkaiden päällä somessa leviävissä kuvissa, jne...

Elinan tarina sykähdytti monellakin tapaa. Ehkä se suurin yhteys syntyi siinä kohtaa, kun hän kertoi olevansa kahden lapsen äiti. Hän kertoi kuinka oli ajatellut lasten ollessa leikki-ikäisiä, että he pärjäävät hyvin siellä työhuoneella mukana ja sopeutuvat erittäin hyvin yrittäjän arkeen. Kuitenkin nyt viimeisen vuoden aikana hän oli kokenut ahaa-elämyksen, että sen onnen tulisi löytyä sieltä arjesta. Näin ollen hän on nyt pyrkinyt iltaisin olemaan lapsille ihan aidosti läsnä ja kuunnella vaikkapa mitä oli koulussa ruokaa. Mahdolliset tarvittavat työjutut ehtii sitten tehdä lasten nukahdettua. Jotenkin tuli ihan omat opiskeluun liittyvät kipukohdat mieleen, josta kerroin pari postausta takaperin. 

Jos tiivistäisi tämän päiväisen annin kolmeen kohtaan:

1. Usko omaan ideaasi ja luota, että se kantaa. Epäilijöitä riittää aina. (liittyy niin yritysideaan kuin markkinointistrategiaan)
2. Verkostoidu, löydä sopivia yhteistyökumppaneita.
3. Ole rehellinen. Avoin vuorovaikutus sidosryhmien kanssa auttaa niin hyvinä kuin varsinkin huonoina hetkinä. 

torstai 8. syyskuuta 2016

Juhlia suunnitellessa

Ai vitsit, että oli kivaa postia keskiviikkoaamuna sähköpostissa. Koululta tuli viesti, että graduni on hyväksytty ja valmistun tämän kuun lopussa. Olihan se odotettavissa, mutta jotenkin se sykähdytti, kun luki näytöltä :) En voi vieläkään lakata fiilistelemästä sitä tunnetta, kun saavuttaa jotain, josta on haaveillut pitkään. Lapsille olin luvannut, että kunhan kouluhommat on kaikki hyväksytysti läpi, käydään ostamassa donitsit (esikoinen kysyi joskus donitsien perään ja siitä tämä lupaus), se päivä oli tänään. 



Donitsien lisäksi meinasin nyt kerrankin jotkut kahvikekkerit järjestää saavutukseni johdosta. Vähän liian monet juhlat olen ohittanut juhlimatta. Kolmekymppisiäkään ei tullut juhlittua, vaikka alunperin piti. Meillä sattui juuri vähän ennen merkkipäivää vesivahinko, joten ei ollut resursseja järkätä.

Ihanaa kyllä miettiä kaikkia tarjoiluita ja muita. Ehkä olisi kuitenkin järkevää miettiä ensin porukka, jonka pyytää paikalle, kun kuitenkin jo tämän kuun lopusta on kyse. Jotenkin lähti ajattelu lapasesta, kun tajusin, että saan kerrankin valita just itseäni miellyttäviä tarjoiluita eikä tarvitse mennä lastenkemuteemoilla :) Ei sillä, että lastenkemuissa olisi mitään vikaa. Uskon, että tiedätte mitä tarkoitan.



Olen syntynyt marraskuussa, joten en ole koskaan päässyt hyödyntämään Suomen satokausia tarjoiluissa (vrt. heinäkuussa juhlivalla systerillä mansikkakakku). Näin ollen olen nyt innolla selaillut kaikennäköisiä reseptejä, joissa voisin hyödyntää luonnosta saatavia herkkuja. Voinee olla, että valitsen niinkin perinteistä kuin porkkanakakkua, mutta se vaan on ihan ylihyvää! Lisäksi olisi hauska käyttää meidän pihan omppuja, kun niitä kerrankin näyttää olevan enemmän kuin yksi. Toisaalta pihlajanmarjat voisi olla aika veikeä lisä jossain kohdassa ja pitäisköhän skoolata kuusenkerkkä- ja viinimarjanlehtijuomilla, joita tuli tehtyä alkukesästä...

torstai 1. syyskuuta 2016

Opiskelun ja kotiäitiyden yhdistäminen

Koska juuri julkaisin graduni, voinee sanoa kaiken olevan paketissa ja minun onnistuneen tavoitteessani. Kauppatieteiden maisteriopinnot ovat olleen haaveeni lukioiästä lähtien, joten fiilis on aika huikea!

Minulta usein kysytään miten olen onnistunut yhdistämään täysipäiväisen opiskelun ja kotiäitiyden.  Ajattelin nyt kirjoitella siitä vähän. Helppoa se ei ole ollut. Tehtävissä kyllä. Kyse on priorisoinnista. 

(Teille, jotka ette tienneet, opiskelin kauppatieteiden maisteriohjelmassa tietojohtamista, sivuaineeni oli tuotantotalous)

Lapsien kanssa kotona ollessa ei pysty tekemään koulun eteen mitään. Tai pystyy, mutta se ei ole kenenkään edun mukaista. Kokeilin. Päädyin huutamaan naama punaisena lapselle (silloin heitä oli kaksi ja toinen nukkui päikkäreitä), että katso nyt hetki sitä Titi-nallea, niin minä kirjoitan muutaman rivin tätä tehtävää. Lapselle tuli pahamieli ja minulle tuli pahamieli. Eikä siinä dvd:n aikana ehdi kovin paljoa ajatuksia kokoamaan, jotta saisi jotain merkittävää ruudulle naputeltua. Tämä oli silloin, kun olin vasta aloittanut opinnot. En siis vielä oikein osannut tehdä tätä kodin ja koulun yhdistämistä järkevästi.


Tuo täysipäiväinen opiskelu omalla kohdallani poikkeaa merkittävästi totutusta. Minulla oli opiskelijakortti ja kaikki eli minut laskettiin täysipäiväiseksi opiskelijaksi, mutta luennot minulla oli aina perjantaisin ja lauantaisin (niinä viikkoina kun oli). Luentoja oli yhtenä tai kahtena viikkona. Joskus oli molemmat päivät ja joskus vain toinen. Koulutusohjelmani oli laadittu niin, että se on mahdollista suorittaa työn ohessa. Lapsien kanssa kotona oleminen oli se minun työ.

Luentopäivinä minulla oli suurena apuna lasten isovanhemmat, joiden luona lapset vuoroon olivat. Lauantaisin mieheni oli kotona, joten luonnollisesti hän oli silloin lasten kanssa. Ymmärrettävästi koulun käyminen vaatii muutakin kuin luennoilla istumista (kun sekään ei ole pakollista), joten kotitehtäville piti löytää aikaa. Suoritin koulun täyspäiväisen opiskelun tahdissa eli 60 opintopistettä/lukuvuosi. Sanomattakin selvää, että välillä käytiin äärirajoilla, sillä toisin kuin normaali päivätyö, lastenhoito ei pääty iltapäivällä vaan jatkuu aamu seitsemästä aina sinne ilta kahdeksaan/yhdeksään. Sitten on aikaa tehdä niitä kouluhommia, jos jaksaa. Välillä ei jaksanut. Sen huomaaminen on tärkeää, muuten palaa loppuun. 

Meillä kouluhommat oli pääasiassa ryhmätöitä, joka on minusta hyvä juttu. Sieltä tuli ryhmän puolelta sellaista pientä positiivista painetta onnistua ja toisaalta itse pystyi luottamaan, että tekemällä oman osuutensa hyvin, arvosanat ovat mieleisiä. Meillä aikuisopiskelijoilla oli monella se periaate, että tehdään niin hyvin kuin pystytään. Kerran tehdään, niin miksi suotta tehdä sinne päin, kun samalla vaivalla saa tehtyä lähes priimaa. Hyvä ryhmä ja kaikinpuolin mahtavat vuosikurssilaiset olivat merkittävässä asemassa opintojen sujumisessa. Toki tärkein oli aito oma kiinnostus opiskeltavaan alaan (tietojohtaminen, johtaminen ja tuotantotalous), mutta ei sitä huonossa porukassa olisi jaksanut vääntää :)

Koulutöille löytyi aikaa, kun istuimme miehen kanssa alas, merkkasimme päivät, jolloin tehdään juttuja perheenä, jolloin minä teen hänen työpäivän jälkeen koulutehtäviä ja jolloin hän tekee työpäivän jälkeen omia juttuja. Ja saatoin minä itsekin joskus harvoin tehdä jotain muutakin kuin opiskelua omalla ajallani, piti välillä päästä juoksemaan tai luontoon muuten liikkumaan. Meillä on perhekalenteri puhelimissa, joka helpottaa arjen organisointia ihan älyttömästi! Itse halusin, että opinnoistani ei olisi kovin suurta haittaa lapsille. Toki se oli heille jossain määrin kova paikka, kun äiti ei ollutkaan päivittäin heidän kanssaan ja välillä iltaisin sulkeutui työhuoneeseen. Varsinkin esikoinen reagoi vahvasti, kun silloin alussa yritin vähän liian innokkaasti löytää niitä hetkiä opiskella. Siitä hänkin tasaantui, kun minä ensin ymmärsin koska kannattaa opiskella ja koska ei.


Pystyin opiskelemaan myös silloin, kun olin viimeisilläni raskaana kolmannen muksun kohdalla. Sovin ryhmäläisten kanssa niin, että teen joko heti ryhmätyön alkuun liittyviä osuuksia tai ryhmätyön loppuun liittyviä osuuksia, koska synnytys tapahtuisi täysin varmasti ryhmätyön aikana. Tällä tavoin onnistuin rauhoittamaan itselleni sellaisen pari-kolme viikkoa, ettei minun tarvinut edistää koulutehtäviä yhtään. Luennoilla en käynyt vauvan kanssa, mutta kävin minä meidän ryhmätöitä esittelemässä. Kerran poika oli äitini kanssa aulassa varttumassa (hän oli silloin tosi tosi pieni) ja toisella kerralla hän taisi olla kotona päiväunilla isänsä kanssa :)

Omat vinkkini opiskelun ja kotiäitiyden yhdistämiseen:


1. Etsi opiskelupaikka, jossa ei ole läsnäolopakkoa
2. Kerää itsellesi sopiva verkosto, joka hoitaa lapsia ollessasi koulussa. Älä kuormita yhtä ihmistä liikaa. Ei voi olettaa, että joku viettäisi kaikki vapaapäivänsä lapsia hoitaen.
3. Priorisoi. Karsi päivistä turhat asiat pois, niin saat aikaa opiskelulle. Itse jätin television katselun. En edes muista koska olisin viimeksi seurannut jotain sarjaa. En koe jääneeni mistään paitsi.
4. Löydä samanhenkiset ryhmäläiset, joiden kanssa pystyy sumplimaan aikatauluja ja joilla on samanlaiset arvosanatavoitteet.
5. Ole valmis tekemään paljon töitä.
6. Muista välillä tehdä myös muuta kuin opiskella tai olla lasten kanssa. Käy lenkillä, näe kavereita, istu metsässä kivellä. Mitä tahansa, joka auttaa nollaamaan päätä. Alkoholia en suosittele, sillä vaikka se saattaa nollata päätä, seuraavana päivänä olo ei välttämättä ole kovin tuottelias tai rauhallinen.