Viides steppi mielekkäämpään työhön: Etsi arvoihisi sopiva työ

5. Etsi työtä, joka sopii arvoihisi

Aiemmissa stepeissä mainitsin useampaan otteeseen työkulttuurin. Sen rooli työn mielekkyydessä on merkittävä. Työkulttuuri ja siellä vallitsevien arvojen yhteensopivuus omien arvojesi kanssa määrittelee pitkälti sen miten tulet kyseisessä työssä viihtymään. Mikäli jokin asia hakuprosessissa tai työn aloittamisen jälkeen saa itsesi kavahtamaan, mieti hetki miksi näin tapahtuu. Jos asia on jotain, jolle voi tehdä helposti jotain, fine. Mikäli ei, kannattaa käyttää mahdollisuutta lähteä työstä. Vaikka osaamisesi olisi täydellinen kyseiseen paikkaan, intuitioon kannattaa aika usein luottaa.


Kuten monessa muussakin asiassa, myös työpaikan osalta pätee sanonta, että sen tuntee, kun on löytänyt sen oikean. Minulla on kaksi esimerkkiä omasta elämästäni. Opiskeluaikoinani innostuin peräti kahdesti lähtemään mukaan verkostomarkkinointiin. Kummallakaan kerralla en täysin uskonut tuotteisiin ja varsinkin niiden hinnoittelu oli mielestäni pahasti pielessä. En voinut täydestä sydämestäni suositella niitä ja se varmasti näkyi myös ulospäin. Toinen esimerkkini on ICT-alalta, jossa toimin yhdessä vaiheessa teleoperaattorin liikkeessä myyjänä. Tuotteet olivat kaikin puolin asiakkaan edun mukaisia ja liittymiä oli erilaisiin tarpeisiin. Oli helppo suositella ja seistä edustamansa firman takana. Sain hyvää palautetta eri sidosryhmiltä ja minulla oli aina mukavaa mennä töihin.



Sinä itse voit tehdä muutokset omaan elämääsi. Uskallusta se saattaa vaatia, mutta kun on itselle rehellinen, elämästä nauttii eri tavalla.

Ei kommentteja

Kommenteissa on valvonta päällä, joten ei hätää, ne tulevat kyllä näkyviin :) Pidän kaikenlaisesta asiallisesta kommentoinnista! Anna palaa!

I check all comments before publishing, so please don't worry, your comment will show later on :) I like all decent comments!