3 askelta ottaa luovuus haltuun ja valjastaa se käyttöön silloin kun sinä haluat

Luovuus kateissa ja olisi kerrankin aikaa tehdä jotakin?

Tuttua.

Luovuus ei ole vain taiteilijoiden, käsityöläisten ja muusikoiden juttu tai jotain joka vaatii viiniä vauhtiin päästäkseen. Monesti puhumme inspiraatiosta, kun tarkoitamme luovaa tilaa. Luovuutta tarvitaan arjessa kaikessa ja se on oikeastaan aika arkinen asia. Se on näkemistä uudella tavalla ja ongelmanratkaisua. Meillä kaikilla sitä on, joskus vaan tuntuu, että sitä ei saa "kytkettyä päälle". Tällainen tilanne on hyvin usein silloin, kun elämässä on paljon meneillään samaan aikaan ja aivot ovat tietyllä tapaa ylikuormitettuna.

Itse olen kärvistellyt monet kerrat inspiraation puutetta ja sitä ärsyttävää fiilistä, kun tietää ajan kuluvan eikä mitään synny. Monesti se inspiraatio iskee sellaisina hetkinä, ettei pysty alkaa toteuttamaan itseään joko ajan puutteen tai ajankohdan (työ tai lapset hereillä) vuoksi. Totuushan on, että mitään ei tulisi tehdyksi, jos aina vaan odottelisi sitä inspiraatiota eikä sen puute pidemmän päälle tunnu hyvältä syyltä aikaansaamattomuuteen. Toisaalta jokainen meistä tietää, että väkisin väännetty työnjälki ei ole niin priimaa kuin voisi olla.

Miten sitten houkutella sitä luovuutta esiin? Miten saada itsensä tuotteliaaseen luovaan moodiin, jossa syntyy luontevaa jälkeä väkisin väännetyn sijaan? 


1. Luovaksi lukemalla

Pääni lyödessä tyhjää pyrin lueskelemaan itseäni kiinnostavia juttuja joko netistä tai lehdistä. Nyt viime aikoina olen taas löytänyt kirjaston ja valikoima on valtava. Luettavan ei välttämättä tarvitse liittyä projektisi aiheeseen, sillä aivot on siitä mielenkiintoinen kapistus, että siellä tapahtuu taustallakin ajatustyötä. Olen saanut monet oivallukset asiaan A lukiessani asiaan C liittyviä tekstejä. Omalta mukavuusalueelta poistuminen voi myös virittää ajatuksia oikealle tasolle, joskin aihe kannattaa valita kuitenkin niin, että se edes jollain tasolla kiinnostaa. Esimerkiksi voi lukea eri näkökulmista kirjoitettuja juttuja ja jopa sellaisia, että ne tekstit hieman ärsyttävät.

2. Vaihda maisemaa

Maisemalla tarkoitan tässä sekä fyysistä paikkaa että mielenmaisemaa. Olen saanut parhaimpia ajatuksiani metsässä, lasten kanssa legoilla rakennellessa, saunanlauteilla sekä kavereiden kanssa keskustelessa ihan eri aiheista kuin projektini. Se kun ei pinnistele ja pakota itseään, luovuus pääsee eri tavalla valloilleen. On mieltä virkistävää tehdä asioita hieman eritavalla kuin mihin on tottunut. Jos on koko ajan sosiaalinen, voi vaikkapa lähteä yksin kirpparikierrokselle, taidenäyttelyyn tai kahville. Joskin tuossa viimeisessä on riski, että ottaa kännykän käteen ja alkaa surffata. Se ei ole järkevää, ellei sitten toteuta sillä tavoin tämän artikkelin kohtaa 1. Tarkoituksena on saada aivot "normaalista härdellistä poikkeavaan" -asentoon ja se ei onnistu, jos tuuttaa sinne "sitäsuntätä"-ärsykettä somesta. Mikäli istut usein puhelin kädessä tai läppäri sylissä, saat tästä kohdasta enemmän irti, jos sinulla ei ole nämä laitteet mukana.

3. Kirjaa ylös

Aina, kun ideoita tulee mieleen, kannattaa kirjata ne ylös. Sitten ei harmita niin paljoa, että ei pääse samantien toteuttamaan itseään. Ylöskirjattuna ideat ovat valmiina työstettäviksi sitten, kun aika ja tilanne on kohdillaan. On paljon helpompaa päästä otsikkotasolla tai parilla lauseella kuvattuun tilanteeseen käsiksi kuin alkaa taas kerran muistelemaan, mitä ideoita onkaan mahdollisesti tullut omaan projektiin liittyen. Itse pystyn hyvin harvoin nimeämään projekteihini tulleita ideoita, jos en ole niitä kirjannut mihinkään. Yleensä se aika sulaa sitten siihen, kun mietin mitä onkaan joskus mieleen tullut. Minulla kulkee laukussa muistikirja ja myös puhelimessa on työpöydällä dokkari ideoita varten. Muistikirjaan merkkailen varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa puhelimen naputtelu voitaisiin tulkita epäkohteliaaksi. Usein se luovafiilis palautuu mieleen, kun niitä muistiinpanoja käy läpi ja pääsee täten hyvällä draivilla projektiin käsiksi.


Väitän, että näillä kolmella stepillä pystyy paitsi houkuttelemaan luovuutta myös vähentämään stressiä, kun ei tarvitse enää a) yrittää muistaa mieleen tulleita hyviä ideoita ja b) kipuilla projektin hidasta etenemistä. Jo pelkkä stressin väheneminen lisää itsessään luovuutta, joten parhaimmillaan näillä vinkeillä saa aikaan positiivisen luovuuden kierteen.

Nämä neuvot pätevät muuten myös työelämään. Kuinka monet kerrat onkaan käynyt niin, että vapaalle vaihtaessa alkaa tulla sata ja yksi hyvää ideaa töihin liittyen. Sen sijaan, että käyttäisi vapaa-aikaansa ja mahdollisesti perheen yhteistä aikaa innokkaaseen työn tekoon, ne ideat voi kirjata ylös sopivassa mittakaavassa ja palata niiden pariin taas työajalla. Toki jos sinulla ei ole muuta tekemistä, niin anna palaa vaikka olisitkin vapaalla. On nimittäin ihan tutkittu juttu, että innostavien työtehtävien tekeminen vapaalla ei vähennä työstä palautumista. Sen sijaan ne vähemmän kiinnostavat rutiinihommat kannattaa jättää suosiolla muulloin tehtäväksi ja keskittyä vapaalla asioihin, jotka tuovat iloa.

Luovia hetkiä päivääsi toivotellen,

Laura

Ei kommentteja

Kommenteissa on valvonta päällä, joten ei hätää, ne tulevat kyllä näkyviin :) Pidän kaikenlaisesta asiallisesta kommentoinnista! Anna palaa!

I check all comments before publishing, so please don't worry, your comment will show later on :) I like all decent comments!