Laura

Moikka!

Olen Laura, lappeenrantalainen kiinteistöpalvelualan perheyrittäjä ja kauppatieteiden maisteri, jolle itsensä johtaminen on merkittävässä roolissa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä.

Olen entinen kärsimätön ja äkkipikainen luonne, joka keksi monta (teko)syytä jäädä sohvalle lenkkipolun sijaan, valvoi yömyöhään ja söi mitä sattui eikä varsinkaan kasviksia. Olen myös omannut erittäin pitkään muuttumattomuuden asenteen kasvun asenteen sijaan. Olin pitkään sitä mieltä, että minun pitäisi saavuttaa jokin asia mahdollisimman helposti tai mieluusti heti. Jos se ei onnistunut, jätin sen ennemmin kesken kuin etsin keinoja sen saavuttamiseksi. Osaamalla helposti tarkoitti minusta, että minä olin lahjakas. Vertasin usein itseäni muihin ja yritin olla heitä parempi. Syytin myös mielelläni muita tai olosuhteita siitä, että en onnistunut jossakin.

Jotain roolia elämässäni on näytellyt ns. kiltintytön -syndrooma, jonka vuoksi olen aiemmin ollut ennemmin hiljaa kuin sanonut mielipiteeni, ja yritän helposti miellyttää muita. Tästä olen nyt onneksi kehittynyt aika paljon pois, mutta vielä on työnsarkaa. Omien arvojen tunnistaminen ja niiden mukaan eläminen on opettanut olemaan itsekkäämpi ja opettanut sanomaan EI. Uskallan myös nykyään älähtää, mikäli asiantuntijuuttani tai osaamistani vähätellään.

Opiskelin graduani varten massiiviset määrät työhyvinvoinnista, itsensä johtamisesta, merkityksellisestä elämästä ja kutsumuksesta. Havaitsin, että oma kutsumukseni on auttaa ihmisiä löytämään elämässä oma polkunsa ja nauttimaan elämästä mitä ikinä päivisin ja öisin tekeekään. Lisäksi minulla on luontainen halu saada yritykset menestymään. Jeesaan mielelläni muita yrittäjiä.

En erottele työelämää ja kotielämää. Meillä on vain tämä yksi elämä. Se sisältää erilaisia osa-alueita ja mielestäni osa-alueiden tulee olla balanssissa, jotta ihminen voi hyvin. Opintojeni jälkeen olen jatkanut omaehtoista opiskelua lukemalla kasapäin kirjoja, blogeja ja tutkimuksia. Matka on ollut mieltä avartava ja matkahan jatkuu.

En enää anna mielihalujeni päättää mitä teen, vaan tiedän työkalut, joilla mm. ne lenkkarit menee jalkaan, pää ajoissa tyynyyn ja kasvikset lautaselle. Hermoni ei myöskään kärähdä samalla tavoin kuin ennen ja pystyn hallitsemaan stressaavia tilanteita aiempaa paremmin. Olen oppinut kasvun asenteen, jonka avulla pystyn paitsi saavuttamaan tavoitteitani, myös ymmärtämään muiden tekemisiä tai tekemättäjättämisiä.

Nyt haluan tuoda kaiken kokemukseni ja osaamiseni myös sinun hyödynnettäväksi.

 

ARVONI:

  • Terveys
  • Perhe
  • Oikeudenmukaisuus
  • Luonto ja ekologisuus
  • Vapaus

 

TAVOITTEENI:

  • Auttaa mahdollisimman montaa suomalaista naista elämään itsensä näköistä ja merkityksellistä elämää
  • Auttaa mahdollisimman montaa yrittäjää elämään itsensä näköistä elämää ja saamaan oma yrityksensä lentoon
  • Tehdä perheyrityksestä aivan huikea
  • Elää 120-vuotiaaksi