Määritä oman elämäsi strategia ja olet matkalla kohti unelmiasi!

Määritä oman elämäsi strategia ja olet matkalla kohti unelmiasi

Elämäsi strategia eli miten saat elämästä irti haluamasi

Tärkeiden asioiden määrittelyn jälkeen pääsemmekin miettimään askelmerkkejä kuinka se oma visio luodaan todeksi. Hyvin tehty strategia ja riittävän kunnianhimoiset tavoitteet aikaansaavat mielekkään elämän ja positiivisen yleisen tunnetilan. Strategian avulla tiedät mihin olet menossa ja miksi. Kun tiedät mitä sinun tulee tehdä tavoitteidesi saavuttamiseksi, osaat varata siihen sopivan ajan ja tunnet onnistumisen fiiliksiä saavuttaessasi niitä.

Strategia mukautuu eteentuleviin tilanteisiin

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että tätä strategiaa, jonka kohta tulet tekemään, ei kannata pitää kiveen hakattuna. Elämä on täynnä muuttuvia tekijöitä ja hyvä itsensä johtaja pystyy pitämään elämänsä suht hyvässä kurssissa lähes missä tilanteessa tahansa. Sanotaan, että mikään ei ole niin pysyvää kuin jatkuva muutos, ja se on tosi.

Riittävän haastavilla tavoitteilla saat huikeita onnistumisfiiliksiä

Ja koska elämä on moniulotteinen ja sisältää monia osa-alueita, täytyy vision tavoittelua miettiä monelta kantilta. Onnistumisen todennäköisyyden maksimoimiseksi visio kannattaa palastella välitavoitteisiin.

Oma visioni on elää siten, että näen hyvinvoivana 100-vuotispäiväni ja kokemuspankkiini on karttunut haaveilemani asiat. Haaveilemani asiat ovat itselläni listattuna ja sitä toki täydennän sitä mukaa, kun haaveita tulee lisää. Minulla on tarkoituksena tehdä joka vuodelle päätavoite (esim. jonkin haaveen toteuttaminen), joka tukee visioni toteutumista ja joka sisältää vielä pienempiä välitavoitteita.

Visio voisi vaikkapa olla, että 70-vuotiaana on matkustanut paikoissa X, Y ja Z, energiatasot ovat korkealla ja kroppa on kivuton. Tässä yksi tavoite voisi olla miettiä tavat totetuttaa matka paikkaan X. Sitten ne välitavoitteet. Onko rahaa nyt? Jos ei, miten se raha tehdään. Säästetäänkö tietty summa kuukaudessa palkasta vai onko tulossa esimerkiksi pyöreät synttärit, jolloin voisi juhlavieraita pyytää muistamaan matkakassaan. Älä ota pikavippiä, jos rahaa  ei nyt ole. Todennäköisesti sitä ei ole sen enempää siinäkään vaiheessa, kun vippi pitää maksaa pois. Järkevämpää on opetella säästämään, sillä kun sen saa rutiiniksi, siitä taidosta on paljon iloa myös jatkossa! Kun raha-asia on kunnossa, olisi edessä lippuhintojen vertailu ja lipun hankinta, kohteessa kierrettävien nähtävyyksien ja ruokapaikkojen kartoitus, jne. Näitä kahta viimeistä voi muuten käyttää motivaattorina tuohon rahan hankintaan. Nähtävyyksiä ja ruokapaikkoja selatessa halu matkaan kasvaa ja se saa yleensä ponnistelemaan enemmän raha-asioiden järjestämiseksi.

Tavoitteiden saavuttaminen – oli sitten kyseessä isompi tai pienempi tavoite – synnyttää onnistumisen tunteita ja iloa. Sillä on myös tapana antaa energiaboosti jatkaa valitulla tiellä.

Pysähdy välillä ja viilaa visiotasi tarpeen mukaan

Tämän strategian tarkoitus on kirkastaa mahdollinen polku, jota kulkemalla visiosi voisi toteutua. On kuitenkin erittäin suositeltavaa ja järkevää välillä pysähtyä ja miettiä onko nyt mietitty visio edelleen sellainen, jota haluat tavoitella, vai onko ehkä omat arvot muuttuneet sen verran, että visiokin vaatii päivityksen. On myös mahdollista, että ennalta suunnittelemallesi polulle tulee ylitsepääsemätön este ja pääset miettimään uuden tavan visiosi toteuttamiseen.

Määritä oman elämäsi strategia ja olet matkalla kohti unelmiasi

Tee näin:

Ota muistiinpanovälineet esiin ja kirjoita visiosi otsikoksi. Kirjaa seuraavat otsikon alle vaikka ranskalaisin viivoin tai mind mappina. Tyyli on vapaa. Mikä ikinä on sinusta visuaalisesti mukavin.

Kysy itseltäsi seuraavia asioita:

  • Miten arvosi näkyvät visiosi toteutumisessa?
  • Mitä visiosi toteutuminen sinulta vaatii? Itsekuria todennäköisesti kasapäin, mutta mitä muuta? Mitä sinun tulee muuttaa itsessäsi ja tekemisessäsi? Jos vain toistetaan vanhaa, mikään ei muutu.
  • Mitä sinun pitää oppia, jotta visiosi toteutuu?
  • Ketkä ovat ihmisiä, jotka voisivat auttaa sinua visiosi toteutumisessa? Muista kuitenkin, että kukaan ei voi tehdä kaikkea puolestasi. Sinun on tehtävä työ.
  • Mitä hidasteita visiosi toteutumisen tiellä mahdollisesti on?

Muodosta itsellesi eteenpäin vieviä tavoitteita ylläolevien kysymysten vastausten perusteella. Palastele tarpeeksi pieniin osiin. Liian monta muutosta yhtä aikaa on erittäin vaativaa totetuttaa ja mahdollisuus epäonnistua on suuri. Suosittelen etenemään suurissa muutoksissa erittäin pienin askelin.

Kun vastaukset ovat selvillä, on hyvä jatkaa pohdintaa.

  • Minkä verran resursseja (aika, raha, jne.) sinulla on tällä hetkellä visiosi toteuttamiseen? Mitä voit tehdä saadaksesi tarvittavia resursseja riittävästi? (Sano kuitenkin ”ei” pikavipeille)
  • Missä voit opetella näitä taitoja, joita tulet tarvitsemaan? Riittääkö verkkokurssi? Onko lähistöllä live-koulutuksia? Oppisopimus? Tutkinnon suorittaminen? Personal trainer? Coach? Kirjasto?
  • Tunnetko suoraan noita potentiaalisia visiosi toteutumisessa tarvittavia auttajia? Missä tilanteissa voisit tutustua potentiaalisiin auttajiin? (En tarkoita nyt mitään rikkaita sugar daddyja vaan noita personal trainereita, coacheja tai vastaavia 😉 )
  • Miten mahdollisia hidasteita voisi poistaa? Onko jotkut hidasteet oman pääsi sisällä negatiivisissa ajatuksissa? (Mikäli kyllä, sinun täytyy opetella uskomaan itseesi ja mahdollisuuksiisi, eli jatka blogin seuraamista 😉 )

Vastattuasi kaikkiin kysymyksiin, palaa muodostamiisi tavoitteisiin ja ala miettimään millaisiin välitavoitteisiin ne jaat. Ole tarpeeksi kunnianhimoinen, sillä jos tavoite tai välitavoite on liian helposti saavutettavissa, se ei tuota kovin vahvaa onnistumisfiilistä. Aseta rima elämäntilanteeseesi nähden sopivan korkealle.

Pohdi minkä verran aikaa minkäkin tavoitteen saavuttamiseen menee ja mitä erityistä sinun täytyy siinä ottaa huomioon. Vaatiiko jonkin tavoitteen saavuttaminen perheeltä tai työnantajalta jotain erityistä? Aseta mielummin hieman liian pitkä suoritusaika kuin liian lyhyt. Liian kireä aikataulu saa aikaan vain turhaa hermojen kiristelyä. Jos sen sijaan alitat oman aikarajasi, sehän vaan nostaa onnistumisen tunnetta!

Itselleen pitää osata olla armollinen. Oman elämänsä suorittaminen on surullista.

Tavoitteisiin voi päästä pikku hiljaa, ei tarvitse olla salamana valmis. Esimerkiksi jos vaikkapa päätät lähteä opiskelemaan, anna itsellesi anteeksi, jos ne arvosanat eivät ole parhaat mahdolliset tai etenet hieman hitaammin kuin muut. Olet kuitenkin matkalla kohti tavoitettasi eli uutta osaamista ja mahdollisesti myös tutkintoa. Eteenpäin se etanakin menee 😉

Lopulta sinulla on edessäsi visio, joka on pilkottu tavoitteisiin, ja jotka on edelleen pilkottu välitavoitteisiin. Nyt sinulla on selkeä polku miten lähteä kulkemaan kohti visiosi toteutumista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *