Kenen arvojen mukaan elät?

Elämässä näennäisesti kaikki hyvin, mutta joku mättää

Hyvin usein kuulee surkuttelua, että oma elämä on jollain tapaa ikävää ja ärsyttävää. Joku mättää todella pahasti, eikä välttämättä edes tiedetä mikä. Kuitenkin turhauttaa ja harmittaa suurimman osan valveillaoloajasta.

Kuulostaa aika kauhealta tilanteelta. Kuinka moni tuhlaakaan omaa aikaansa voiden jollain tapaa huonosti.

Älä käsitä väärin, että se tilanne olisi selkeästi nähtävissä. Ei ole. Voi nimittäin olla, että ns. kulissit on kunnossa. On kaunis koti, iloiset lapset, parisuhde, ystäviä ja työpaikka. Näennäisesti asiat on niin hyvin, että se voi herättää muissa jopa kateutta. Kuitenkin sisimmässään tuntee, että joku on vialla.

Arvosta omia arvojasi – elä arvojesi mukaan

Usein ratkaisu löytyy omista arvoista. Hyvin monessa tapauksessa on ajautunut elämässä tilanteeseen, jossa on tehnyt liian monta kompromissia omien arvojensa kustannuksella. Tällainen henkilö on kuvainnollisesti laittanut kynttilänsä vakan alle ja nyt siellä meinaa loppua happi, joka pitäisi liekkiä yllä.

Esimerkkejä tilanteista: Tekee työtä, josta saa rahaa, mutta tuntee olevansa väärällä alalla. Tämä tyyppi on tehnyt kompromissin mielekkään omia arvoja vastaavan työn ja rahan välillä. Raha voitti. Siivoaa koko ajan omaa kotia eikä koskaan ehdi tämän vuoksi päivittää blogia, joka olisi oma lempi tapa vapaan viettoon. Hän on tehnyt kompromissin siistin kodin ja harrastuksen välillä. Siisti koti voitti. Voi miettiä, että riittäisikö vähempi raha, jos työ olisi mielekkäämpää. Olisi useammin kiva mennä töihin. Tai riittäisikö pienempi siisteystaso, jos pieni harrastushetki illassa saisi yleisarvosanan päivälle huomattavasti paremmaksi.

Aika paljon on toitotettu, että arvojen mukaan eläminen tekee elämästä mielekkäämpää. Näin se on. Itse asiassa sitä voisi mielestäni toitottaa vieläkin enemmän, koska sen verran paljon sitä oman tilanteen surkuttelua kuulee.

Jokaisella on omat arvot ja uniikit painotukset

Meillä on jokaisella omat henkilökohtaiset arvomme ja niiden painotukset toisiinsa nähden ovat uniikit. Usein parisuhdehaastatteluja lukiessa haastateltavat toteavat, että heitä yhdistää yhteiset arvot. Tämä on toki tärkeää suhteen toimivuudelle, mutta siltikin täytyisi muistaa, että ne painotukset ovat uniikit. Jos tätä ei ymmärrä, voi syntyä turhia konflikteja.

Esimerkiksi arvona vapaus voi tarkoittaa yhdelle sitä, että voi puolison kanssa lähteä matkalle koska vain. Toiselle se voi tarkoittaa sitä, että tuon ensimmäisen lisäksi hän voi viettää aikaa myös yksin kotona tarpeen mukaan. Jos nämä kaksi ihmistä on parisuhteessa, voi helposti tulla tilanne, että ensimmäinen on tyytyväinen ja toista harmittaa yksin vietetyn ajan vähyys. Tai ensimmäinen haluaa matkalle ja toinen ehdottaa jäävänsä kotiin.

Tällaisissa tilanteissa syntyy myös helposti konflikteja, jos tämä ensimmäinen kokee toisen tarvitseman oman ajan jollain tapaa uhkana. Näin ollen hänkään ei välttämättä ole enää kovin tyytyväinen. Ja vaikka molemmat olisivat kakkosia, heilläkin oman ajan tarpeen määrä tai jokin muu tekijä on toisistaan poikkeava, joka tekee painotuksesta uniikkia.

Suosittelen lämmöllä keskustelemaan arvoista myös puolison, ystävien ja työporukan kanssa. Voi tulla aika mieltä avaavia keskusteluita ja ymmärrys lisääntyy huimasti. Usein tästä ymmärryksestä on apua myös niissä tilanteissa, kun toinen ihminen toimii mielestäsi jotenkin vähemmän mukavasti.

Hyväksy muiden omista arvoistasi poikkeavat arvot

Elämässä olen oppinut sen, että kun osaa hyväksyä asioita, jotka eivät ole itsestä riippuvaisia, elämästä tulee paljon helpompaa. Olen oppinut, että jotta me kaikki voisimme elää parasta mahdollista elämää, meidän tulee päästä toteuttamaan omien arvojemme mukaista elämää.

Se tarkoittaa sitä, että minun tulee hyväksyä se tosi asia, että ympärilläni on ihmisiä, joilla on omistani arvoistani poikkeavat arvot. Minun ei tule yrittää tehdä heistä kaltaisiani eikä heidänkään pidä pyrkiä muuttamaan minua. Voimme silti tulla oikein hyvin toimeen, mikäli arvoissamme ei ole liian suuria ristiriitoja. Voimme myös oppia toisiltamme ja antaa toisillemme erilaisia näkökulmia. Jos arvoristiriita on liian suuri, voi olla parempi olla vähemmän tekemisissä. Silti toista on tärkeää arvostaa. Olette tavallaan samalla viivalla, molemmilla vahvat omat arvot, joiden mukaan eläminen tuo elämään merkityksen tunteen.

Elätkö arvojesi mukaista elämää?   

Lukaise aiempi kirjoitukseni aiheesta tuosta yltä. Toivottavasti elät arvojesi mukaan ainakin tästä eteenpäin.

Iloa päivääsi!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *